Tohtorin vuoro

Tuula Stenius on ollut varhaiskasvatuksen kentällä koko elämänsä ajan. Kuusikymppisenä hän tajusi, että ei halunnut jatkaa opettajan työtä eikä halunnut eläkkeelle. Siispä hän alkoi kirjoittaa väitöskirjaa pienten lasten huumorista. Tutkimus on saanut paljon huomiota mediassa, sillä lasten huumoria ei ole aiemmin tutkittu Suomessa alle kouluikäisen lapsen näkökulmasta. 

Stenius väitteli 25.11.2023 Helsingin yliopistossa. Hän kertoo, että väitöskirjan joitakin vaiheita voisi verrata Englannin kanaalin uimiseen heikoilla uimataidoilla. Kuitenkin väitösreissu oli mielenkiintoinen ja kannattava. 

Stenius on siirtynyt vapaaksi puhujaksi kirjoittajaksi. Hän kirjoittaa kirjaa lasten huumorista ja kouluttaa ihmisiä oppimaan huumoria lapsilta. Hän toimii ikiyrittäjänä toiminimellään Inspiros. 

KT Liisa Karlsson haluaa antaa lapsille puheenvuoron

KT Liisa Karlsson tiesi jo lukiossa, että hän haluaa kehittää, ihmetellä ja tutkia lapsen asemaa yhteiskunnassa sekä ammattilaisten toimintaa. Liisa Karlsson on kirjoittanut lukuisia kirjoja ja artikkeleita. Erityisesti hän on tutkinut ja kehittänyt lasten ja yhteisöjen esiintuomia näkökulmia ja toimintaa, vastavuoroista kuultelemista ja kohtaamista sekä sadutusmenetelmää. Hänen vuonna 2000 julkaistu väitöskirjansa on edelleen ajan hermolla! Liisa kertoo siitä, miten vuorovaikutus käännetään lapsen kanssa tasa-arvoiseksi ja mikä vaikutus sillä on ammattikäytäntöihin. 

KT Marja-Leena Rönkkö on astellut lisensiaattiportaita pitkin tohtoriksi. Hän on väitöskirjassaan tutkinut opettajaksi opiskelevien käsityötuotteiden sisältämiä merkityksiä. Käsitöitä tekemällä voi oppia monia erilaisia taitoja ja käsitöiden tekeminen voidaan aloittaa jo varhaiskasvatuksessa. Pitkät prosessit opettavat myös keskittymistä ja oman tekemisen loppuun saattamista. Itse tehty lahja välittää: olet tärkeä.  

Rönkkö, M-L. 2011. Käsityön monet merkitykset: Opettajankoulutuksen opiskelijoiden käsityölle antamat merkitykset ja niiden huomioon ottaminen käsityön opetuksessa. 

KT Anna Rainio tutki väitöskirjassaan leikkipedagogiikkaa ja sitä, miten lapsen toimijuus kehittyy sellaisessa ympäristössä, jossa opitaan leikkimällä. Anna valaisee toimijuuden käsitettä, joka on vaikeasti hahmotettava ilmaisu. Ja tämä: Annan mielestä väitöskirjan voi periaatteessa kirjoittaa kuka tahansa, jos on intohimoa aihetta kohtaan. Kaikki muut ominaisuudet on mahdollista oppia pitkän väitöskirjaprosessin aikana. 

Minna on ollut tieteen parissa 1990-luvulta asti. Hän on tutkinut monelle tavalliselle tallaajalle vaikeita neurofysiologisia asioita, mutta osaa taitavasti yleistajuistaa tutkimustuloksia. Huotilainen sai vuonna 2017 Helsingin yliopiston J.V. Snellmanin tiedonjulkistamispalkinnon kansantajuisesta aivotutkimuksen esille tuomisesta. Tässä puheohjelmassa hän kertoo tutkijan vaiheistaan ja pohtii yliopisto-opiskelun muutosta, tieteen sekä väitöskirjan tekemisen iloja ja haasteita. Lopuksi hän kertoo johtamansa Helsingin yliopiston Musiikin, mielen, kehon ja aivojen tutkimuksen huippuyksikön meneillään olevista tutkimuksista.

FT Riikka Hohdin tutkimuksessa koululuokassa lapset kirjoittivat luokkapäiväkirjoihin havaintojaan, tarinoitaan ja ajatuksiaan. Hohti osoitti, että kun kerrontaa ohjaillaan mahdollisimman vähän, esiin nousee lapsille merkittäviä asioita kuten pienen tuntuisia, ohikiitäviä, hassuja ja ristiriitaisia tarinoita. Aikuisten kannattaisi olla kuulolla sen suhteen, mitä lasten elämässä tapahtuu - ja se saattaa yllättää.

Jaana Juutinen löysi päiväkodista lasten yhteenkuuluvuuden rakentumisen kolme tasoa: ohikiitävät arkiset hetket, pedagogiset käytänteet (esim. nimilaput naulakossa, aamupiirikäytännöt) ja vallitsevat arvot. Yhteenkuuluvuus ei ole itsestään selvä asia, sen eteen pitää tehdä koko ajan töitä. Miksei tätä voisi soveltaa mihin tahansa ryhmään - ja eikö työntekijöidenkin olisi tärkeää kokea yhteenkuuluvuutta?

Juutinen, J. 2018.  Inside or outside? Small stories about the politics of belonging in preschools. Väitöskirja. Oulun yliopisto. 

Miten rakennetaan sellainen ympäristö, että jokainen kokee olevansa osa porukkaa ja kokee myös, että voi vaikuttaa asioihin? Elina tutki yhdessä lasten ja päiväkodin henkilökunnan kanssa, miten tämä tapahtuu. Hänen väitöskirjassaan olevan mallin avulla voi missä tahansa työpaikassa alkaa rakentaa kestävää osallisuuden toimintakulttuuria. Miten se tapahtuu, kuuntele ja lue:

Weckström, Elina 2021. KERTOEN RAKENNETTU – TOIMIEN TOTEUTETTU: SOSIAALISESTI KESTÄVÄN OSALLISUUDEN TOIMINTAKULTTUURIN RAKENTAMINEN VARHAISKASVATUKSESSA

Juli-Anna Aerila on tutkinut sitä, miten saadaan lukuinnostus syttymään? Keinoina ovat erilaiset taidelähtöiset ja luovat tavat, jossa tehdään lasten ominta näkyväksi. Tällöin kirjallisuus avautuu uudella tavalla. Ennakointikertomuksen idea on, että tarina luetaan ja katkaistaan käännekohtaan – sitten kuvitellaan jatko piirtämällä, näyttelemällä tai kirjoittamalla. Ajatus on, että lapsen tulkinta näkyy tekstistä. Lukija on kuin salapoliisi, joka poimii vihjeitä tekstistä. Juli-Anna pitää tärkeänä  kirjallisuuden opetuksen kehittämistä, sillä kontrollointi ja kysyminen voi viedä lukemisesta ilon.

Väitöskirja: Fiktiivisen kirjallisuuden maailmasta monikulttuuriseen Suomeen. Ennakointikertomus kirjallisuudenopetuksen ja monikulttuurisuuskasvatuksen välineenä:

Elina Viljamaa innostui väitöskirjan tekemisestä, kun tutkimisesta innostuneet ihmiset vetivät mukaansa. Elina keräsi, kuunteli, kirjoitteli ja kuvasi lasten toimintaa ja pysähtyi väitöskirjassaan muutamien pienien hetkien kohdalle. Hän kertoo, että paljon tapahtuu asioita ihan lähellä, mutta niitä ei huomata, jos ne eivät ole olemassa - ja kun niistä kiinnostuu, ehkä ne huomaa. Minkälaisia havaintoja Elina teki lapsen maailmassa olemisen tavasta?

Oona Piipponen tutki kulttuurien välistä kohtaamista: hänen koululuokkansa oli satukirjeenvaihdossa eri maiden lasten kanssa Skotlannissa, Belgiassa ja Suomessa. Tuli ilmi, että lapsilla on leikillisiä hyviä yhteydenpitotapoja kuten huumori ja lasten väliset sisäpiirivitsit, mutta koulussa ei ehkä anneta mahdollisuutta niitä käyttää. Oonan mielestä väitöskirjan tekemisessä oppii koko ajan uutta, tutkimus kutsuu mukaansa, kun saa pohtia syvällisesti aineistoa ja ongelmia sekä pääsee vuorovaikutukseen muiden tutkijoiden kanssa. 

Tutkijatohtori Samuli Ranta Itä-Suomen yliopistosta ei olisi uskonut, että hän joskus kirjoittaa englannin kielellä artikkeleita ja kirjoittaa kirjoja. Ne eivät nimittäin olleet kouluaikoina hänen vahvuuksiaan. Hän kertoo, että väitöskirjan tekeminen oli prosessi, jonka aikana parhaimmillaan luodaan verkostoja ja asioita opitaan pikku hiljaa. Samuli koki tärkeänä, että oli saman rytminen ohjaajansa kanssa, jolta sai nopeasti vastauksia kysymyksiinsä. Fiilikset voivat vaihdella oman osaamisen suhteen ja oma osaaminen voi tuntua välillä heiveröiseltä, koska hommaa tehdään ensimmäistä kertaa ja aika paljon yksin. Vasta väitösprosessin jälkeen Samuli tajusi, että monella muullakin oli samoja ja vielä suurempiakin ongelmia. Väitöskirjaan liittyvistä haasteista pitäisikin puhua avoimemmin.

Täällä väitöskirja; Positiivinen pedagogiikka suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa

Kasvatustieteen tohtori Liisa Ahonen kertoo, miten luontevasti väitöskirjan kirjoittaminen syntyi - ja kuinka väitöksen jälkeen tapahtuneet kirjan kirjoittamiset ja luennoiminen olivat luonnollinen jatkumo väitöskirjalle. Jos olet aikeissa kirjoittaa väitöskirjaa, Liisa antaa yksinkertaisen ohjeen: valitse aihe, joka sytyttää.